Kupilka päivä 2026 - Ruotsi

/ 0 kommenttia

Vuonna 2023 aloitimme vuosittaisen perinteen viettää Kupilka viikkoa. Ajankohdaksi tälle teemaviikolle valittiin toukokuun 22. päivä, kansainvälinen monimuotoisuuden päivä.

Kupilka viikon tavoitteena on kaikessa yksinkertaisuudessaan rohkaista ihmisiä nauttimaan luonnosta yhdessä hyvässä seurassa. Kannustamme yhteistyökumppaneitamme järjestemään omia Kupilka päivä-tapahtumia tuon teemaviikon aikana.

Tänä vuonna Kupilka päivää vietettiin kotimaan lisäksi muun muassa Ruotsista ja nyt pääsetkin lukemaan ja näkemään mitä heidän upea päivänsä piti sisällään.

KUPILKA PÄIVÄ 2026 KULLABERGISSÄ

Kullaberg tarjosi upeat puitteet Kupilka päivän ohjelmalle Ruotsissa.

Roswi, Kupilkan pohjoismaiden maahantuoja, järjesti tänä vuonna oman Kupilka päivä-tapahtuman Ruotsissa. Mukaan päivään pääsi 10 onnekasta osallistujaa, jotka valittiin mukaan sosiaalisessa mediassa järjestetyn haun kautta. Päivää vietettiin Kullabergin upeissa maisemissa. Tämä niemimaa ja suojelualue sijaitsevat Lounais-Ruotsissa, Skånen läänissä.

Kupilka päivään osallistuneet saivat mukaansa omat astiat, jotka kulkevat mukana myös tulevilla retkillä.

Kupilka päivä potkaistiin käyntiin jakamalla osallistujille omat Kupilka-astiat ja kertomalla Kupilkan ympäristöhistoriasta. Lyhyen alustuksen jälkeen päästin tosi toimiin, kun osallistuja valmistivat yhdessä pinsaa.

Nuotiopinsat valmistuu kätevästi isommallekin porukalle, kun pohjat on valmistettu etukäteen, tai käytetään valmispohjia. Täytteet jokainen ruokailija saa valita oman makunsa mukaan.

Ruoka tarjoiltiin tietysti uusilta Kupilka-astioista! Jokainen pääsi osallistumaan ja jakamaan omia vinkkejään toisille nuotiokokkailusta.

Lämmin pinsa viimeistellään tuoreilla täytteillä, kuten yrteillä, mädillä, perunalastuilla ja mausteöljyllä.

Heti ruokailun jälkeen ryhmä aloitti jälkiruuan valmistelun. Jälkiruoka, eli omenaraparperipaistos mansikoilla, ja kahvit nautiskeltiin pienen kävelymatkan päässä näköalapaikalla.

Omenasta, raparperista ja korvapuusteista syntyy maukas paistos nuotiopadassa.

Paistos nautittiin upeissa maisemissa, ruotsalaisten mansikoiden ja vaniljakastikkeen kanssa.

Vilkas keskustelu pyöri luonnosta nauttimisen, älylaitteiden ja upeiden retkeilypaikkojen ympärillä.

Kullabergin niemimaalla on useita eri vaellus- ja retkipolkuja.

Vain yksi päivään osallistuneista oli aiemmin vieraillut Kullabergissä, joten yhdessä tutkiminen ja paikkaan tutustuminen oli upea kokemus jokaiselle ryhmäläiselle.

Maisemat ja maasto on kaunista ja vaihtelevaa Kullabergissä.

Myös nelijalkainen vieras nautti Kupilka päivän ohjelmasta ja Kullabergin maisemista.

Käveleretken ja maisemien ihailun jälkeen ryhmä palasi leiriin ja otti mittaa toisistaan ruotsalaisen Kubb-pelin parissa. Pelin voittaja sai palkinnoksi Kupilka-lahjakortin, jolla täydentää omaa Kupilka kattaustaan.

Kubb on perinteinen pihapeli, jossa tavoitteena on kaataa keiloja oikeassa järjestyksessä.

Kupilka päivä 2026 oli antoisa ja upea kokemus!

KUPILKA PÄIVÄ 2027 - HALUAISITKO SINÄ OLLA MUKANA?

Käännämme pian jo katseet vuoteen 2027, jolloin vietetään jo viidettä peräkkäistä Kupilka viikkoa. Nyt on sinun tilaisuutesi vaikuttaa siihen, miltä juhlavuoden teemaviikko näyttää!

Haluaisitko sinä olla järjestämässä omaa tapahtumaa?

Kyteekö mielessäsi upea idea tapahtumasta, jonka haluaisit nähdä omassa kotikaupungissasi?

Laita meille sähköpostia osoitteeseen media@kupilka.fi ja jaa meille ideasi!


0 kommenttia

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen kuin ne julkaistaan.